Villalinus

Villalinus

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Uniikki pupujussi,ranteenlämmittimet,lisää tunnustuksia ja puoti avattu

Jälleen on syntynyt yksi uusi pupu,uniikki sellainen. Irroitettavat siivet,paljon ihania yksityiskohtia,puunappeja,vanha hakaneula...
virkatut tossut,joissa myös puunapit. Mekkona valkoista pellavaa,pitsiä,pupun vartalo puuvillaa,valkoista.
Myös pieni rautalangasta väännetty sydän roikkuu mekossa. Ja nyt on avattu myös Villa Linuksen puoti,sinne pääset klikkaamalla kuvaa jossa Hilma ja Laila,virkatut nukkeni ovat,joskus alkuun kokeilin sitä joten se jo oli olemassa,yritän päivitellä sitä parhaani mukaan,ylimääräisiä käsitöitä kun tulee koko ajan tehtyä,kaikki kun eivät paikkaansa kotoa löydä.
Viikonloppuna on tullut myös kudottua jotain,ranteenlämmittimiä seiskaveikasta ja kotiväestä. Yhdet menee omalle tyttärelle. Reunuksiin virkkasin simpukkareunusta ja koristeeksi ihanan kukan,jotenkin tuli romanttiset vai mitäs tykkäätte?
Ja lopuksi sain uuden tunnustuksen päivänsäde ja menninkäinen blogista,suuri kiitos siitä! Tällä kertaa en lähde sitä jakamaan,saatte ottaa kenellä sitä ei vielä ole aikaisemmasta postauksesta. Mutta sitten tunnustuksiin joten täältä pesee: RRRRakastan suklaata,syön sitä aina pääsääntöisin öisin kun pikku-ukko herättelee....väittävät että poden ikuista vauvakuumetta,tiedä häntä,nyt tunnen olevani jo liian vanha... käyn usein kirpputoreilla kiertelemässä...olen himoshoppailija mitä tulee kankaisiin,lankoihin ja askartelujuttuihin...en pidä saunan lämmöstä,käyn mieluummin vain suihkussa...runoilen piilolaatikkoon...joskus olen myös himosiivooja,harmi vaan kun koskaan ei tule valmista,toisesta paikasta lapset sotkevat sitä mukaan.... Jospa siinä oli taas juttua kerrakseen. Kiitos taas kaikille mukavista kommenteista,niitä on mukava saada ja erittäin mukavaa alkavaa viikkoa! Nina

perjantai 27. elokuuta 2010

Lisää sieniä ja sydämiä onnellisten tähtien alla









Sieniä on tullut viimeaikoina tehtyä hiukan lisää,malli hiukan eri kuin viimeksi,lisäksi nämä ovat paljon isompia kuin edeltäjänsä,korkeutta näillä noin 12cm,virkattu pelkkää kiinteää silmukkaa,vaaleaan sisustukseen sopivia ovat nämä pellavanväriset ihanuudet.
Mutta syötävän ihania ovat kyllä nämä punaisetkin! Juuttinaru antaa ihanan lisän kokonaisuuteen....joulua ajatellen kuinka ihana olisikaan laittaa sieni roikkumaan ovenkahvaan... Nämä saa ostaa hintaan 12e kappale ,laitat vain sähköpostia...
Myös lisää sydämmiä on tullut tehtailtua,valkoista,ripaus pellavaa,ruutua ja raitaa. Kaikkien sydänten korkeus noin 22cm ja kaikissa puunappi ja juuttinaru. Ihania! Näissä valkoisissa teksteinä Det är för oss solen går upp,Amor Vincit Omnia,Don't dream your life-live your dream! Bless this home with love and laughter.

Ruutu ja raita sydämmissä tekstit seuraavat: KITCHEN is the Heart of the Home,Home sweet Home,Country Home, Hem ljuva Hem. Näitä tuli taas tehtailtua aikamoinen määrä,mutta kun ovat niin ihania ripustettavia joka paikkaan,myös näitä saa ostaa 6,50e hintaan....
Ja nyt päiväkahvien pariin,meillä osa lapsista sairastaa hirvittävää yskää ja nuhaa ja yhdelle jopa nousi kuumekin,joten viikonloppu sujuu sairastellessa,mutta siitä huolimatta aion nauttia viikonlopusta onnellisten tähtien alla! Samaa sinulle toivottaen Nina

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Lippunauhoja

Taas jotain pientä on tullut ommeltua,lippunauhoja joiden pituus 160cm. Toisessa omia lempparikankaita,sinistä,palloja ja ruutuja.
Toisessa myös ruutua ja ikean ihanaa "viiri" kangasta.
Oman tyttärenhuoneeseen ompelin pienen lokerikon,jossa voi aarteitaan säilyttää. Teksti:"Keijupölyä,höyheniäkevyitä,prinsessakruunuja,mekkoja niin somia.Minun huoneeni!"
Nyt pitäisi taasen ottaa ompelukonekone esille ja ruveta hommiin,laitoin juuri pikku-ukon päikkäreille joten olisi ihan pikkuhetki tehdä jotain mukavaa,eilinen kun meni täysin siivotessa,illalla kerkesin vain hiukan virkkaamaan,muuten käsityöt jäivät kokonaan tekemättä. Ihanaa keskiviikkoa kaikille! Nina

maanantai 23. elokuuta 2010

Tildaa virkaten ja tunnustus

Näin se viikonloppu taas otti ja meni,päivät kuluvat aivan liian nopeaan...perjantai-iltana tuli vielä ommeltua jonkin verran lippunauhoja,tänään pitäisi viimeistellä jotta saisi jotain valmista.
Viikonlopun illat meni jälleen virkkaillessa,tällä kertaa tarkoituksena oli virkata tildaa,ja aika hyvin se onnistuikin,lankana Novitan kotiväki ja kolmosen virkkuukoukku,jalat ja kädet olisivat saaneet olla ehkä hiukan kapiammat,mutta muuten kyllä tykkään.
Hiukan pitsiä piti ommella rinnuksille somisteeksi.Pituutta tällä kaunottarella on noin 34cm.

Ja tällaisen tunnustuksen sain Miss Diorilta enkelinsiivetkin.blogspot.com ja tämä on tarkoitus jakaa seitsemälle muulle ja myös kertoa itsestään seitsemän asiaa,saapas nähdä kuinka hankalaksi menee...
Eli näille seuraaville haluan jakaa tunnustuksen:
Liisa-Alice in wonderland
Muru-Kotiäidin arkea ja ompeluksia
Sarppa-Valkoisten ruusujen koti
Hilda H
Onnenmurusia
Piu Pau
Eenuca-Olipa kerran koti
Monella teillä tämä varmasti jo onkin,mutta bloginne vaan ovat niin ihania että olette sen ansainneet!
Ja sitten niihin tunnustuksen tunnustuksiin....Pienenä halusin kasvaa isoksi tytöksi,tulla maatalon emännäksi,suurperheen äidiksi,perheen sain,maataloa en,tästä syystä jaksan haaveilla siitä. Aloitin uuden harrastuksen viikonloppuna....lenkkeilyn joka muuten on äärettömän uskomaton asia minulle joka sairastan vaikeaa astmaa,jalka nousee sittenkin! Käsityöt ovat henkireikäni jaksamiselle tässä kiireisessä arjessa ja tapa rentoutua. Paras ystäväni on rakas pikkusiskoni! Olikohan siinä jo seittemän asiaa,pyydelkäähän lisää jos olen väärässä! Ja oikein ihanaa alkavaa viikkoa! Nina

perjantai 20. elokuuta 2010

Pyykkipoikapussukat ja lippunauhaa...

Aamut ovat äärettömän pitkiä varsinkin kun nousee jo neljältä ,tuntuu kyllä toisinaan ettei ole nukkunut lainkaan,varsinkin kun pikku-ukko saattaa herättää edelleen kaksi kertaa yössä.... Peiliin ei kyllä aamusta passaa katsoa,parasta on siis ommella ja saada sitä omaa aikaa. Tänä aamuna tuli tehtyä esim nämä pari pyykkipoikapussukkaa joissa somisteena pitsiä sekä "vanhanmallinen" pyykkipoika,mukavat!
Ja pitihän sitä myös kokeilla myös tällaista lippuviirinauhaa,pitseillä tietenkin,seuraavaan laitan kyllä vain yhdenväristä pitsiä,muuten ihan kiva idea.... Ihanaa kun on viikonloppu edessä,saa nukkua,tai ainakin yrittää nukkua jopa kahdeksaan... Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille ja vierailijoille tasapuolisesti! Palaillaan ensiviikolla!

torstai 19. elokuuta 2010

Sydämet juuttinarussa ja lokerikkoja

Ja jälleen on sakset heilunut ja ompelukone surissut kylläkin enimmäkseen aamutuimaan ennen lasten heräämistä... Tein tällaisia sydämiä pellavasta jota vielä oli jäänyt jonkin verran. yhden sydämen korkeus noin 20cm,roikkuvat mukavasti juuttinarussa ja peilin päällä.Tekstinä tässä Home Sweet Home.
                                    Ja hiukan pienempänä sydämiä,kokoa  ainoastaan 11cm,pikkuisen sai näprätä täyttämisen kanssa,tekstinä Hem ljuva hem. (näitä tuli tehtyä kaksi kappaletta,toinen menee myyntiin)
                 Ja myös jotain keittiötä koristamaan,elikkä tällaisia lokerikkoja,joissa kankaina puuvillaa ja pellavaa,hiukan kuvaa,hiukan tekstiä ja pieni sydän(sweet things) ja näiden kokona noin 30*36cm. Näitäkin tuli tehtyä kolme kappaletta ja vain yksi jää itselle... Nyt oikein huomaa että kyllä sitä ollaankin jo pitkällä syksyssä kun jalat alkaa vaatimaan jo nyt villasukkia,ja tekee mieli poltella kynttilöitä.... Eipä auta kuin kaivella kaappien kätköistä ja laittaa jalkaan ja uusiakin pitäisi tehdä kunhan vain olisi aikaa,mutta eiköhän sitä aina jostain löydy. Mukavaa torstaipäivän jatkoa kaikille! Nina
                                      Nämä meinasivat täysin unohtua,elikkä tällaisia nostalgisia pussukoita ihanilla kuvilla ja pitseillä,kokoa 20*25cm,todella mukavia antaa vaikka lahjaksi yms.yms....             

tiistai 17. elokuuta 2010

Viikonloppuna virkattua

Hilma ja Laila

Viikonloppuna päätin alkaa tuhoamaan lankavarastojani ja voihan sitä siivoamiseksikin kutsua. Lankana edelleen se mandarin petit josta niin kovasti tykkään. Ideoita näihin esim ihastuttavista blogeista suklaamarenki.blogspot.com ja sudensilmukat.blogspot.com ,käykäähän kurkkaamassa. Yritän hiukan opiskella tätä picasan käyttöä,joten älkää välittäkö vaikka välillä tulee vähän mitä sattuu... Meillä tänään tiedossa Wilman 8-vuotis synttärit,joten kakkua luvassa... Ja kiitokset kaikille kommenteista,niitä on todella mukava lukea! Palaillaan! Nina

Posted by Picasa

perjantai 13. elokuuta 2010

Herkät sydämet ja tavaroiden realisointia

Eilen silputuista kankaanpalasista syntyi tällaisia herkkiä sydämiä.Sydämiä ei voi koskaan olla liikaa,ja tekstinä kotiin liittyviä juttuja...koti on siellä missä sydän on,aivan,näinhän se on.
Trikookudetta kävin eilen hakemassa lisää ja kerin rullalle,taas pääsee jatkamaan jotain aloitettua. Iltaa kohden aloitin semmoisen tavaroiden siivoamisen että oksat pois,tiedättehän kun tulee kerättyä aivan liikaa tavaroita ja on aivan liian pienet säilytystilat...tavaroita siellä täällä,väärissä paikoissa....No,eipä mitään,tein oikein listan itselleni mitkä paikat tulee realisoida,osa tavaroista jätesäkkiin,osa kierrätykseen ja osa kirpputorille myytäväksi,eiköhän joskus tule valmista. Monesti pistää miettimään minkälaiset komerot/kaapit pitäisi olla että saisi tavarat järjestykseen...enpä tiedä...meillä kun aina käy niin että kun äiti järjestelee niin lapset lötävät aina muka aarteita poisheitettävien tavaroiden joukosta ja sotkevat jonkun muun kaapin tavarat samaan aikaan... Mukavaa noidankehää siis mennään... Mutta kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille,nautitaan "viimeisistä" lämpimistä ilmoista näin syksyn alkaessa! Nina

torstai 12. elokuuta 2010

Tyynyjä ja uusi matto

Toissapäivänä bloggerin takkuillessa tuli ommeltua muutama koristetyyny,kangasväreillä maalattu sabluunanläpi teksti ja vähän pitsiä ympärille ja voila,se on siinä.

Ja nyt kun sohvamme saivat Ikean tuliaisina valkoiset päälliset,olohuoneemme rahi näytti erittäin typerältä tummalla kankaallaan joten siihen täytyi ommella oma päällinen,ihan yksinkertainen huppu,joka on helppo irrottaa ja laittaa pesukoneeseen. Huvittavia nuo miehet,kerroin omalleni että olen tuunannut jotain niin hän leikillään sanoi ja nauroi ettei kai tv:n ympärille ole tullut pitsiä....heh,heh,ei kai meillä niin pitkälle mennä,vai pitäiskö ottaa harkintaan,iso tv kun näyttää aika rumalta tummine kehyksineen....
Ja tästä taisi tulla aika villitys,nimittäin trikookuteesta,monessa blogissa olen nähnyt ihanaakin ihanampia mattoja, ja nyt sain itse jonkinlaisen kipinän kokeilla vähän erilaisia,kun tuo kuusikulmainen meni hiukan mönkään... Ja tästähän se kaikki lähtee...tämä on oikeasti se vaikein osuus koko hommassa joka vie eniten aikaa elikkä keriminen...itse ainakin olen liian kiireinen enkä jaksaisi liian kauan näperrellä tällaisen kanssa.... sattuuko kukaan tietämään saisiko jostain kudetta valmiina keränä....
Ja tässä tulosta,pikkuruinen pyöreä matto jonka halkaisija hiukan yli 70cm,sopii esim olohuoneeseen,vessaan ,kylppäriin,makuuhuoneeseen elikkä toisinsanoen melkein mihin vain. Ihana! Toista hiukan erilaista aloitin eilen illalla mutta kude loppui pahasti kesken,joten eipä auta kuin hakea lisää ja ryhtyä kerimään... Nyt myös keittiön pöytä on aika täynnä kankaanpalasia kun tuli näin aamutuimaan leikattua jotain tekemistä tällekkin päivälle. Ei kun jatkamaan. Palaillaan! Nina

tiistai 10. elokuuta 2010

Olipahan jotain tekemistä käsillä ja huopatöppöset

Vihdoin sain eilen huovutettua loputkin töppöset ja tässäpä ovat! Vaaleat ovat prikulleen sopivat yksivuotiaalle pojanveitikalle,lämmittävät ihanasti jalkoja kylmien ilmojen tultua... Lankana Novitan Huopanen,mikäs muukaan.

Tämmöstä tuli virkattua trikookuteesta,pieni kuusikulmainen matto vaaleilla raidoilla,en ehkä ihan tällaista ajatellut mutta menköön tämän kerran....uusi erilainen kehitteillä..Tämän halkaisija noin 90cm,hiukan ylikin. Bloggeri takkuilee tänään ja saa erittäin huonolle tuulelle,siis oikeasti kuvien lataaminen kesti äärettömän kauan,välillä jopa peruin lähetyksen kun rupes ärsyttämään,samalla ompelin jotain pientä josta kuvaa joku toinen päivä...Terveiset täältä kaikille harmaasta päivästä! Nina

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kaikki kunnia miehelleni

Tuossa perjantaina rupesin miehisiin hommiin pikku-ukon mentyä päikkäreille...sahailin,maalasin,naulailin.... No eihän siitä mitään hyvää seurannut,rumaa jälkeä yms.yms...mieskin tuumasi että olisit pyytänyt apua niin kyllä hän olisi auttanut...mutta kun olit töissä ja piti heti saada jotain aikaiseksi. Tuumasta toimeen,tänään rakas,ihana mieheni sitten toteutti suunnitelmani ja tässä tulokset,kaksi ihanaakin ihanampaa laatikkoa jotka kätkevät ihanuuksia sisälleen jossain vaiheessa.
Siis todella ihanat,tykkään ihan kympillä!
Tuossa sohvalla istuessa piti taas itsellä olla jotain sormilla näprättävää ja tässä jotain jonkun alkua,saas nähdä tuleeko tästäkään yhtään mitään....
Käytiin eilen aika pitkällä autoajelulla tuolla maakunnassa ja siellä oikein kolahti nuo juuri olleiden myrskyjen voima,puita oli kaatunut metsissä aivan älytön määrä,näky ei ollut mitenkään silmiä hivelevä,onneksi pahimmilta vahingoilta vältyttiin! Tänään täällä meillä pörräsi aikamoinen ukkosrintama,ja täytyy myöntää että tällä kerralla meillä meni ikkunaluukutkin kiinni sen ajaksi...mutta nyt paistaa aurinko ja elämä hymyilee,huomenna taas ompelukoneen ääreen! Nauttikaahan alkavasta viikosta!Palaillaan! Nina

perjantai 6. elokuuta 2010

Pellavaa ja kadonneita nuppineuloja

Nyt jotain muuta kuin punaista...jokin aika sitten ostin kirjainsabluunoita ja nyt ajattelin niitä kokeilla pellavasydämmiin,vähän valkoista kangasmaalia,kuivaus ja ei kun silitysraudalla kiinnittämään väri. Juuttinaru roikkumista varten ja tietenkin puunappi ja se on siinä.
Tuli myös tehtyä muutama uusi nuppineulatyyny joita kyllä aina tarvii,ihme vaan että esimerkiksi meillä tyynyjä kyllä löytyy mutta mihin kummaan katoaa nuppineulat....????....Niitä ei vain yksinkertaisesti löydy yhtään mistään,eikä kukaan tietenkään ole tarvinnut...ehkä se sitten olen minä,taitaa olla jo tuota dementiaa,vai oletteko itse huomannut että joskus äidin tärkeillä tavaroilla on tapana mennä hukkaan?
Pihan ihanan kärhön kukinnan myötä kaikille IHANAA VIIKONLOPPUA! Nina

torstai 5. elokuuta 2010

Pupujussi ja pikku possu

Ja taas tuli tehtyä tällainen 60cm pupujussi,tällä kertaa punaisessa pitsimekossa,seuranaan pikkuinen possu.Elikkä joulua kohti kun kun ollaan menossa niin väreinä punaista ja valkoista.
Possu erottuu hiukan huonosti,mutta ihan mukava pieni lisä kuitenkin!Jalassa pupulla virkatut tossut joissa myös kulkunen. Tänään on ollut aika lämmin mutta tuulinen päivä täällä meillä päin,saas nähdä mitä huominen tuo tullessaan...Hauskaa päivänjatkoa! Nina

tiistai 3. elokuuta 2010

Sieniä ommellen ja jotain kotiäitiydestä



Kuten jo taisin lupailla niin tahti muuttuu kun palaillaan pikku hiljaa arkeen...aikaiset aamuherätykset tuottavat enemmän satoa... Aloitin jo syksy/jouluaskartelut... niinpä,olkoon kuinka aikainen tahansa niin aina tulee kiire,vai kuinka? Ja kun ainakin jonnekkin markkinoille taas täytyy lähteä niin tulee todella kiire.Nyt työn alla oli muutama sieni prototyyppi,tekniikka lähes sama kuin isoäidintyynyssä,nämä ovat aika kookkaita,kankaina ikean puuvilla ja pellavaa,nauhat askartelukaupasta.
                      Ja hiukan kuvaa eri kuvakulmasta....
                            Sekä yksin,että tämmöinen tatti. Työn alla on muitakin kivoja juttuja,niistä myöhemmin,pidetään jotain vielä salaisuutena,paljastukoon kun valmistuvat... Ja hiukan asiaa kotiäitiydestä ja sen tärkeydestä...Olisin päässyt töihin,mutta päätin kieltäytyä ja keskittyä perheeseen,keskusteltiin miehen kanssa pitkään asiasta ja lopputulos oli ettei enää lähetä sille tielle,kuinka raskasta se olikin meille kaikille kun kävin töissä,työmäärä kotona ei häviä minnekkään vaan odottaa aina tekijäänsä,joten jään kotia,hoidan perheen ja kaiken mitä siihen liittyy,keskityn ainakin toistaiseksi vain tämän rumban pyörittämiseen,omaa aikaa saan käsitöistäni,muuta en tarvitse...ehkä saisin tästä myös itselleni jotain lisätuloa jos jaksaisin ahertaa,mutta katsellaan päivä kerrallaan...Iloa ja aurinkoisia päiviä kaikille! Nina                                                            

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Elokuu ja erittäin sekalainen postaus

Hiukan olen pidellyt lomaa tästä bloggailusta osittain senkin takia ettei yksinkertaisesti ole kerinnyt mitään käsitöitäkään tekemään,mutta nyt loppuu lomailut,isännän loma vetelee viimeistä päivää joten arkeen palataan jo huomenna ja rytinällä. Pieniä reissuja olen tehnyt,yksin ja perheen kanssa...Ikeassa tuli käytyä,oikein ulkomailla siis Haaparannassa siskon kanssa kahdestaan,pakettiautoakin jopa ajellen,kumpaakin ekaa kertaa...en siis oikeasti ollut koskaan käynyt Ikeassa ja täytyy sanoa että tykkäsin ja paljon! Ja kiitos siskolle mukavasta seurasta!Sieltähän tarttui mukaan monenlaista tavaraa,sohvanpäälliset,astioita,kankaita yms,kaikkea tarpeellista ja turhaa jolla saa taas kotia hiukan uuteen uskoon.
Kotimatkalla tuli käytyä Kempeleen Zeppelinissä ja tietenkin sieltäkin tarttui jotain mukaan Hemtexin myymälästä,ihanat kanervan väriset pitsiverhot,kuva ei kyllä kerro oikeaa väriä,mutta hempeää on.
Perheen kanssa tuli myös tehtyä reissu Powerparkkiin,jossa lapset pääsivät monenmoisiin laitteisiin ja mukavaa oli vaikkakin uhkana oli koko ajan synkät pilvet,mutta ei tullut sadetta ei.
Ja tälle kuvalle ollaan naurettu ja kunnolla,tämä nimittäin on ruoka-annokseni pizzapuffetista,ruotsalaiset kuulemma katsoivat hiukan kieroon lautastani,mutta kun olin päättänyt etten lähde jonottamaan toista kertaa vaan otan kerralla kunnon annoksen... isännän lautaselta tuli kyllä otettua vähän lisää pizzaa,myönnetään...mutta nyt alkaa puntarikin protestoimaan roskaruokaa vastaan että nyt loppuu herkuttelu ja tavallinen kotiruoka pääsee kunniaan...etenkin keitot....
Hiukan olen tehnyt tuttavuutta Novitan uusilla langoilla,virkannut huopatossuja,jotka odottavat pesukoneen käsittelyä sekä neulonut Punatulkku langasta muutamat pienet lapaset...Elikkä näihin tunnelmiin,hauskaa viikonalkua kaikille!